Author Archive

Näin säästät perheesi ruokaostoksissa selvää rahaa

Ruokaostokset ovat erityisesti useamman lapsen perheissä varsin suuri menoerä, sillä rahaa kuluu ruoan lisäksi myös pyykinpesuaineisiin, vessapaperiin ja muihin päivittäistavaroihin. Pienellä suunnittelulla ruokaostoksissa on kuitenkin mahdollista säästää jopa useita kymppejä jokaisella kauppakäynnillä.  5 vinkkiä, joiden avulla säästät selvää rahaa perheen ruokaostoksilla Perheen budjetoinnissa on tärkeää pitää kirjaa kaikista kuukausittaisista kuluista. Tällä tavalla on helppo selvittää,

Lapsen ensimmäinen pankkikortti: Miten ja milloin?

Monessa perheessä mietitään, milloin lapsi on riittävän vanha ensimmäisen pankkikortin hankintaa varten. Usein pankkikortin hankinta nousee ajankohtaiseksi kysymykseksi silloin, kun lapsi alkaa kulkea enemmän yksin, jolloin rahaa esimerkiksi tarvitaan välipalan ostamiseen, harrastuslippujen maksamiseen tai bussilipun ostamiseen.  Milloin lapselle ensimmäinen pankkikortti? Lapsen pankkikortti auttaa usein helpottamaan myös muun perheen arkea, sillä vanhempien ei tarvitse koko ajan

Näin opetat lapsille rahankäyttöä

Raha-asioista puhuminen ei ole osa suomalaista kulttuuria, mutta raha-asioiden opettaminen on tärkeä taito, joka auttaa viemään lasta pidemmälle omassa aikuiselämässään. Siksi raha tulisi nostaa puheenaiheeksi viimeistään silloin, kun lapsi alkaa saamaan ensimmäisiä viikkorahoja tai saa rahaa sukulaisilta syntymäpäivänä tai muuna juhlapäivänä.  Kolme hyödyllistä vinkkiä, joiden avulla opetat lapselle rahankäyttöä Jos raha-asioista ja rahan arvosta ei

Tarvitseeko lapsi kallista älypuhelinta?

Lapsen puhelimen hankinnassa ensimmäiseksi esille nousee usein kysymys siitä, tarvitseeko lapsi todellisuudessa kallista älypuhelinta vai sopisiko lapsen puhelimeksi esimerkiksi markkinoiden edullisin malli? Lapsen puhelimen valinnassa yleensä tärkein syy vanhemmille on se, että lapsi olisi aina tavoiteltavissa ja hädän tullessa lapsella on aina mahdollisuus soittaa vanhemmille tai toiselle turvalliselle aikuiselle. Lapselle älypuhelin on toki paljon muutakin. 

Lomalle pienten lasten kanssa – käytännön vinkit

Monet vanhemmat ja lapset mukaan lukien ansaitsevat lomaa arjen kiireistä ja rutiineista. Lomamatkalle valmistautuminen pienten lasten kanssa voi kuitenkin kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä. Onneksi muutamien käytännön vinkkien avulla sekin voi onnistua ilman sen suurempia ongelmia!  Lomamatkalle valmistautuminen Monesti lomakohteeseen on matkustettava lentäen, ja monet pienten lasten vanhemmat odottavat tätä matkaa varmasti kauhun sekaisin tuntein. Matkan suunnittelu

Paras auto lapsiperheelle – Kolme tärkeää ominaisuutta

Lapsiperheen auton valinta ei välttämättä ole aivan yhtä helppoa kuin vaikkapa pariskunnan tai yksineläjän, sillä ennen auton ostoa on kiinnitettävä huomiota useaan eri tekijään, joiden avulla voidaan varmistaa, että auto on ensinnäkin hintansa väärti ja toiseksi, että se on mahdollisimman turvallinen lapsiperheen tarpeisiin.  Näin valitset auton lapsiperheelle Lapsiperheen auton valitsemiseen kannattaa varata jonkin verran miettimisaikaa,

Kun vanhemmat stressaavat, lapsetkin stressaavat

Lapsia ei turhaan verrata peileihin, jotka heijastavat kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Erityisesti nuoremmat lapset ovat todella alttiita matkimaan ja omaksumaan kaikkea, mitä isosisarukset ja vanhemmat tekevät – tästä syystä perheen vanhempien on todella kiinnitettävä huomiota siihen, millä tavalla he käyttäytyvät kotona.  Erityisen hankalaksi tilanteen tekee se, että monet vanhemmat eivät tietoisesti halua heijastaa aikuisten huolia

Päivähoitomaksut laskevat: Näin paljon lapsiperhe voi tienata

Monissa lapsiperheissä hallituksen syyskuussa 2020 budjettiriihessä esittämä uutinen on otettu hyvin positiivisesti vastaan, eikä syyttä, sillä perheiden tulorajan noustessa yhä useamman lapsiperheen ei tarvitse enää maksaa päivähoitomaksua yhtä paljon tai jopa ollenkaan. Päivähoitomaksujen uudet tulorajat astuivat voimaan vuoden 2021 elokuusta alkaen.  Helpotuksia kaikenkokoisille perheille Budjettiriihessä esitettiin, että päivähoitomaksujen tulorajaa korotettaisiin 31 prosentilla ja toisen lapsen

Lapsiperheen tulot: Millaista lainasummaa kannattaa hakea?

Lapsiperheen arki voi olla aika ajoin todella hektistä ja rahaa uppoa moniin suurempiin ja pienempiin menoihin. Tällöin auton hylsy katsastuksessa, kodinkoneen hajoaminen tai puhelimen näytön rikkoutuminen voi olla viimeisintä, mitä haluaisi juuri nyt sattuvan, mutta tällaisia yllättäviä tilanteita on lähes mahdotonta ennustaa etukäteen.  Kun odottamaton meno yllättää, rahan kanssa voi olla jo muutenkin tiukkaa. Tällöin

Lapsi kesätöihin – näin tilaat verokortin

Kesä lähestyy ja monissa perheissä vanhimmat lapset valmistautuvat kesätöihin. Kesätyö on monelle nuorelle elämän ensimmäinen työpaikka, joten lapsi ei välttämättä itse tiedä, mitä papereita työnantajalle tulee toimittaa ennen ensimmäistä palkanmaksua. Yksi tärkeimmistä papereista on luonnollisesti verokortti, jonka tilaamisen myös vanhemmat voivat hoitaa lapsen puolesta. Verokortin tilaaminen alaikäiselle lapselle Jokaisen lapsen tai alle 20-vuotiaan nuoren on