Lapsi kesätöihin – näin tilaat verokortin

Kesä lähestyy ja monissa perheissä vanhimmat lapset valmistautuvat kesätöihin. Kesätyö on monelle nuorelle elämän ensimmäinen työpaikka, joten lapsi ei välttämättä itse tiedä, mitä papereita työnantajalle tulee toimittaa ennen ensimmäistä palkanmaksua. Yksi tärkeimmistä papereista on luonnollisesti verokortti, jonka tilaamisen myös vanhemmat voivat hoitaa lapsen puolesta.
Verokortin tilaaminen alaikäiselle lapselle

Jokaisen lapsen tai alle 20-vuotiaan nuoren on toimitettava työnantajalle verokortti, jos työstä maksetaan palkkaa. Verokorttia ei tarvitse enää toimittaa paperisena työnantajalle, vaan sen voi ladata kätevästi Verohallinnon sivuilta vaikkapa omalle tietokoneelle PDF-versiona.
Verohallinto lähettää kaikille yli 15-vuotiaille nuorille verokortin automaattisesti kotiin. Verokorttiin asetettu tuloraja on säädetty 10 000 euroon saakka. Yleensä tämä riittää hyvin kesätöitä tekevälle nuorelle, mutta jos töitä on luvassa enemmän ja tuloraja ylittyy, tällöin uusi verokortti tulee tehdä. Nuori voi myös olla alle 15-vuotias aloittaessaan kesätyön, joten tällöin verokortti on tilattava itse.

Vanhemmat voivat tilata alaikäiselle lapselleen verokortin Verohallinnon OmaVero-palvelusta, soittamalla Verohallinnon asiakaspalveluun tai vierailemalla verotoimistossa. Verokortin tilaaminen tapahtuu OmaVeron kautta seuraavasti:
1. Kirjaudu OmaVeroon omilla tunnuksilla ja valitse. Asioi toisen henkilön puolesta. Valitse Valtuudet-palvelusta lapsi, jonka puolesta haluat asioida.
2. Jos nuori on jo saanut Verohallinnolta verokortin, voit tallentaa sen PDF-versiona tietokoneelle ja tulostaa sen nuorelle mukaan.
3. Uuden verokortin tapauksessa siirry Toiminnot-välilehteen ja valitse kohdasta Hakemukset linkki Verokortti ja ennakkovero alle 16-vuotiaalle. Tutustu ohjeisiin ja siirry sitten vaiheeseen Pyynnön lähettäminen. Kun olet lähettänyt pyynnön, saat ilmoituksen, jonka jälkeen voit aloittaa verokortin tilaamisen. Verokortin täyttämiseen pääset siirtymällä osioon Henkilön tulovero ja tätä kautta kohtaan Verokortti. Valitse kohdasta Tilaa uusi verokortti, jolloin pääset täyttämään lapsen verokorttihakemuksen.