Tarvitseeko lapsi kallista älypuhelinta?

Lapsen puhelimen hankinnassa ensimmäiseksi esille nousee usein kysymys siitä, tarvitseeko lapsi todellisuudessa kallista älypuhelinta vai sopisiko lapsen puhelimeksi esimerkiksi markkinoiden edullisin malli? Lapsen puhelimen valinnassa yleensä tärkein syy vanhemmille on se, että lapsi olisi aina tavoiteltavissa ja hädän tullessa lapsella on aina mahdollisuus soittaa vanhemmille tai toiselle turvalliselle aikuiselle. Lapselle älypuhelin on toki paljon muutakin. 

Kallis älypuhelin vs. edullinen älypuhelin

Monet uusimmat älypuhelinten lippulaivamallit maksavat kaupoissa jopa reilusti yli tuhat euroa. Nämä laitteet on varustettu huippukameran ja valtavan muistin lisäksi entistä tehokkaammalla prosessorilla, suuremmalla näytöllä ja muilla erikoisominaisuuksilla, jotka yhdessä päihittävät jo monet tietokoneet. Mainoksen televisiossa nähdessään lapsi voi haluta itselleen juuri kyseisen puhelimen, mutta tarvitseeko lapsi todellisuudessa kallista älypuhelinta käyttöönsä? 

Vaikka jokainen vanhempi voi itse miettiä, millaiselle älypuhelimelle on tarvetta, yleisesti ottaen voidaan sanoa, että kaikkein kallein ja valtavan laajoilla huippuominaisuuksilla varustettu älypuhelin ei ole paras valinta lapsen puhelimeksi. Jopa markkinoiden edullisimmat älypuhelimet tarjoavat kaikkein tärkeimmät ominaisuudet, kuten mahdollisuuden soittaa ja laittaa viestejä sekä yhdistää puhelimen nettiyhteyteen, jolloin lapsi voi katsella vaikkapa videoita YouTubesta, käyttää karttapalveluita tai laittaa kavereille viestiä WhatsAppissa tai muussa viestintäsovelluksessa.

Monet aasialaiset puhelinvalmistajat, kuten Huawei ja Xiaomi, ovat tuoneet markkinoille edullisia älypuhelimia, jotka ovat hintaansa nähden erittäin hyvin varusteltuja. Myös vanhemman vanha älypuhelin tai käytettynä ostettu malli sopivat hyvin lapselle puhelimeksi. Älypuhelimen käyttöä kannattaakin harjoitella edullisemmalla mallilla, sillä laite voi rikkoutua esimerkiksi leikin temmellyksessä tai pudota maahan, jos lapsi juoksee, hyppii tai pomppii. Puhelimeen kannattaa luonnollisesti hankkia myös suojakuori ja panssarilasi.

Lapset eivät todennäköisesti pysty ymmärtämään saatikka hyödyntämään kalleimpien lippulaivamallien kaikkia ominaisuuksia, joten näille puhelimille ei yleensä ole tarvetta. Lasta voidaan myös motivoida kertomalla, että mikäli hän osaa pitää hyvää huolta nykyisestä puhelimestaan, hänelle voidaan ostaa myöhemmin vielä vähän hienompi malli. Tällä tapaa lapsi oppii myös kantamaan vastuuta omistamistaan esineistä ja ymmärtämään niiden arvon.